Ulkonakin alkaa kohta vihertää, kun toukokuu pääsee vauhtiin, mutta minulla vihertävät jalat.

Vähän aikaa sitten vihersi vielä naama, kun katselin tätä sukkalankaklubista tullutta ihanan pehmeää merinovillalankaa ja mietin mitä ihmettä siitä tekisin. Ongelmana oli alkuperäinen väri, joka oli kamala. Sekava ja siinä oli runsaasti yhtä inhokkiväriäni, persikkaa. Halusin langasta eroon, koska se ärsytti aina silmään osuessaan typerässä persikkaisuudessaan.

 

Lopulta päätin yhdistää langan mukavan oloiseen ohjeeseen, joka oli jo jonkin aikaa ollut jonossa. Olen viime aikoina kaivannut erityisesti helppoja ja nopeita neuleita, ei mitään ajattelemista vaativaa. Näiden sukkien mallineuleen oppi nopeasti ulkoa ja neulominen oli rattoisaa.

Valmiina sukkina lanka oli vielä kauheamman värinen kuin kerällä. Lisäksi värit raidoittuivat sukissa eri tavalla varsin huomiotaherättävästi. Lopulta sain yön pimeinä hetkinä oivalluksen sukkien värjäämisestä ja niin ne päätyivät siniseen kool-aid pataan. Lopputuloksena räväkkä sini-vihreä, jota jo ilokseen katselee. Hiukkasen kyllä ensin arastelin "pilata" alkuperäisen värjääjän työtä, mutta minunhan näitä sukkia pitää katsella.

Spring Forward, Knitty Summer 2008

Lanka: Indie Dyer 100% Superwash Fingering Merino, 95g

Puikot: 2,5mm

Ja koska kuitenkin kiinnostaa, alkuperäinen väritys:

Ugh...