Viime aikoina kaiken helpon ja nopean neulominen on tuntunut hirmuisen mukavalta. Joten sellaista on valmistunutkin:)

IMG_2675 by you.

Unikko-kauluri Ullasta

Koko pienempi

Lanka: Novita Bambu 50g (tasan!)

Puikot: 3,5mm pyöröt

IMG_2673 by you.

Selkeä, helppo ja nopea juttu. Yksinkertaisuudessaan kiva ja kuulemma tulee tarpeeseen veljentyttärelle. Bambu miellyttää edelleenkin, se on pehmeää ja mukavaa neulottavaa. Miettisinkin kuitenkin tarkkaaan, mitä tekisin siitä itselleni. Valmis neulos on todella laskeutuvaa eikä varmaan säilytä ryhtiään kovin helposti.

Tällä viikolla uutta kalenteria selaillessa tajusin, että kummitätini täyttää maaliskuun alussa 50. Olen jo pidempään suunnitellut tädille huivia 50-v. lahjaksi, joten aloin jo kovalla kiireellä kerimään sopivaa lankaa.

Tällä hetkellä kaikki neuleet ovat kuitenkin pakollisesti vähän tauolla. Kokoilinpa tuossa päivänä yhtenä uutta työpöytääni ja onnistuin saamaan peukaloon oikein kunnon haavan. Tikkejä ei lopulta kuitenkaan laitettu, mutta levossa sormea pitäisi yrittää pitää. Paino sanalla yrittää, sillä tottakai heti ensin piti koota se työpöytä loppuun;)