IMG_2182 by you.

Melkein koko kesän pituinen urakka on päässyt onnellisesti päätöspisteeseen. Ja olen täysin häpeilemättömän onnellinen ja ylpeä:) Tämä on ehdottomasti hienointa, mitä olen ikinä tehnyt. Olkaa vain onnellisia, että ette ole joutuneet näkemään aiempia villapaita-yritelmiäni...

IMG_2186 by you.

Omat virheensä tässäkin on. Kaulus vähän kiemurtelee ja saumat ovat joissakin kohdissa vähän epäonnistuneita, mutta kelpaa näinkin oikein hyvin. Kaikki mittaamiseni ja silmukoiden laskemiseni eivät ole menneet hukkaan, vaan tämä on aivan juuri sen kokoinen kuin halusinkin. Kuvissa etuosa näyttää jotenkin oudosti liian lyhyeltä, mutta ei kyllä ole sitä oikeasti.

IMG_2197 by you.

Valkoisuus hiukan epäilyttää kyllä, saatan kyllästyä siihen jossain vaiheessa. Mutta langassa ei ollut tarjolla kuin pastellisävyjä tämän lisäksi. Ehkäpä harkitsen värjäämistä, jos valkeus alkaa ottaa päähän. Pakko myöntää, että välillä tulee vähän ahdistava morsian-olo valkoisessa pitsineuleessa;)

IMG_2226 by you.

Päällimmäisenä on kuitenkin suuri tyytyväisyys ja onnistumisen ilo. Tää oli tänään ekaa kertaa töissä päällä ja toimi mahtavasti: ei purista, ei kiristä, ei valu! Onni ja autuus:)

IMG_2204 by you.

Apres Surf Hoodie

Interweave Knits, Summer 2008

Koko: n.43,5"

Lanka: Sandnes Garn Mandarin Petit, n.450g

Puikot: 2,5mm ja 3mm/80cm pyöröt

 

Tarkemmat muistiinpanot muokkauksista yms. löytyy Ravelrystä, mikäli kiinnostaa. Myös enemmän kuvia ompi siellä.

Ps. Kuvat yrittää esittää, että ne ovat taiteellisia ja dramaattisia eivätkä suinkaan suuren turhautumisen ja ahdistuksen kera itselaukaisijalla otettuja.