Aurinko paistoi viime viikonloppuna mökillä. Siellä uusi kesähameeni pääsi käyttöön ja kuvattavaksi:) Se on luovuutta runsaasti käyttäen muotoiltu vanhoista lempifarkuista, jotka eivät enää millään tahtoneet pysyä kasassa.

Näin kauempaa katseltuna hame näyttää jopa ihan siistiltä. Tykkään pituudesta ja siinä on sopivan rento kesämeininki. 

Lähikuvassa näkyy, että tässä ei ole tosiaan käytetty mitään ohjeita tai kaavoja. Hah! Kuka niitä tarvitsee, kun on sakset ja tekemisen meininkiä? Ihan fiilispohjalta on siis menty, mutta jotenkin kiva kuitenkin:)

Takana yrittää olla söpö halkio. Saumat on muuten ommeltu vaaleanpunaisella (söpöyttä!) langalla käsin. Kyllä, käsin. En omista ompelukonetta ja käsin ompelemisessa on muutenkin oma tunnelmansa (tosin sitä ei voi tehdä paljon kerralla, tämäkin oli työn alla muutaman kuukauden).

Ehkäpä näitä voisi tehdä joskus toisenkin. Toistaiseksi ompeluinnostus on laantunut.

Lopuksi vielä väläys tämän hetken toisesta keskeneräisestä neulontaprojektista. Teen Tikrun Omppu-huiveja kahdelle ystävälle. Esittelen tässä lähinnä upeaa oivallustani neuloa kaksi huivia yhtä aikaa. Sujuu oikein mukavasti niin kauan kuin aina työtä kääntäessä muistaa katsoa, ettei langat mene solmuun.

 

 

Ps. Kai kaikki ovat huomanneet, että uusi Knitty on täällä? Muutama "Haluun!" oli joukossa!