Tätini ilahdutti minua tällä viikolla lehdellä, jonka hän oli löytänyt kaappiensa kätköistä. Vuoden 1975 Tee Itse -lehden joululahjanumero. Sisältää ohjeita neulomisen ja ompelun lisäksi myös askarteluun, puutöihin, korujen tekoon yms. Ajattelin, että sisältöä olisi hauska vilauttaa täällä blogissa:)

IMG_2468 by you.

Täti lähetti lehden minulle oikeastaan tämän pehmoleluaukeaman vuoksi (kun hänelle oli selvinnyt, että olen viime aikoina neulonut pehmiksiä). Suurin osa leluista on neulottuja, mutta pari virkattuakin on joukossa. Järkyttävän kokoisia ovat! Norsu ja jääkarhu ylttävät tyttöä polviin asti.

IMG_2470 by you.

Ohjeissa käytetyt langat ovat täysin vieraan kuuloisia: Novita Kimmo, Rondo Apollo, Novita Hölkkä, Novita Taso Superwash... heh.

IMG_2472 by you.

Lelujen lisäksi lehdestä löytyy lukuisia sormikas-ja sukkaohjeita. Nämä kirjoneulepolvisukat on aika kivat mun mielestä. Ohjeissa oli toisetkin kivat kirjoneulesukat, mutta kuva oli liian pieni valokuvattavaksi.

IMG_2473 by you.

Lehdessä on myös nykyaikanakin muodikas tuunausosio. "Tenniksen pelaajaa voit ilahduttaa farkkukankaisella mailapussilla." Ylemmästä kuvasta todetaan, että "solmittava huivi sopii lahjaksi yhtä hyvin naiselle kuin miehellekin". Itse tuunaisin ehkä ensimmäisenä tuon tennis-miehen viikset...

IMG_2474 by you.

Sokerina pohjalla ovat lehden tyylikkäät mainokset, esimerkkinä tämä jossa pariskunta viettää romanttista hetkeä tupakat kädessä. Terveystietoisina he kuitenkin vain pitelevät tupakoitaan eivätkä ole sytyttäneet niitä:D Kannattaa huomioida, että multifilteriä saa nyt "uudessa okranvaaleassa pakkauksessa".

Ääneen hihittelin Landola-kitaran mainokselle, jossa mm. luvataan, että "sinä ja kitarasi voitte yhdessä tehdä uskomattomia löytöjä musiikin upporikkaassa maailmassa":)

Semmosia. Huomenna kädentaitomessuille!!